torstai 28. heinäkuuta 2016

Kaksi vuotta akillesta

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt aikaa. Siitä huomaa, että akilles on mielessä yhä vähemmän!

Kaksi vuotta ja muutama päivä sitten kuului pam, josta kaikki alkoi. Heinäkuun helteisinä päivinä nuo alkuaikojen tunnelmat palaavat helposti mieleen. Ehkä hyvä, ettei tiennyt mitä edessä on!

Toipuminen viimeisestä leikkauksesta on sujunut hyvin. Kävelen sujuvasti paljainkin jaloin ja luotan jalkaan. Mutta toipuminen koko prosessista sujuu armottoman hitaasti.

Olen käynyt joitain kertoja fysioterapeutilla hakemassa kuntoutusohjeita, ja samalla etenemistä on mittailtu mm. varpaille noustessa kantapään korkeudella: en vieläkään saa kantaa ihan yhtä korkealle kuin terveen jalan kanssa.

akilles
Arpi on siisti, mutta muuten jalasta tietysti
näkee, että paikkailtu on. Pohje on yhä "tyhjä".
Voimaa kertyy pohkeeseen todella hitaasti. Fysioterapeutin mukaan se johtuu siitä, että itse jänteen ja lihaksen lisäksi kaikki nilkan ja pohjelihaksen kudokset ovat kärsineet pitkästä vamma-ajasta. Niitä pitää hieroa ja avata, jotta lihastreeni pääsee vahvistamaan lihaskudosta.

Treeniksi käy fysioterapeuttini mukaan kaikki jalkatreeni. Koko jalkahan on kärsinyt akillesvammasta, ja sen kyllä huomaa! Joidenkin lääkäreiden "kyllä se kävelemällä toipuu" - ohjeet fysioterapeutti tyrmäsi täysin: lihas ei pelkällä kävelyllä kasva.

Salin lisäksi olen ottanut mukaan spinningin (hyötypyöräily kuvioissa on ollut koko ajan), sillä klosseilla polkeminen tuntuisi kehittävän nilkan ja pohkeen kestävyyttä. Ja kyllä: olen kokeillut myös juoksumatolla juoksua. Tai kevyttä laahustamista se on, se onnistuu noin 10 minuutin verran.



Mutta oikeaan juoksemiseen on matkaa. En vielä pysty seisomaan vammajalan varpailla niin, että kanta pysyisi todella ylhäällä. Tämähän on ensimmäinen steppi: pystyy nostaamaan oman painon kipeän jalan varpaille. Juoksussa ja hyppäämisessä akillesjänteeseen kohdistuu noin 10-kertaisesti oman painon verran painetta. Silloin jalan pitää olla jo todella vahva.

Tällainen pitkäaikainen jalkaongelma muuttaa paljon perusliikkumista. Vammautuneet jalan varpaat ovat liki koko ajan jännittyneet, koska jäntevyyttä puuttuu muualta ja tukea tulee haettua jalkaterästä. Terveen jalan polvi tulee kipeäksi esim. korkeita portaita alaspäin tullessa, koska toinen jalka ei vielä ponnista tarpeeksi. Toivon kovasti, että toipuminen etenisi, jotta muilta mahdollisilta vammoilta välttyisi.

Kuntoutuksen maali on jossain ensi vuonna. Kun tyypillisestä kuuden viikon kipsiajasta toipuminen vie yleensä kuusi kuukautta, minun 20 viikon kipsikokemuksella tiedossa 20 kuukauden toipuminen eikä se huomioi vielä kuukausia ilman akillesjännetä. Kärsivällisyyttä ja sitkeyttä kysytään tässäkin vaiheessa toipumista.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Puolivälissä paranemista

Kuntoutusaikani on huomaamatta vierähtänyt jo puoleen! Useinhan akillesleikkauksen kokonaistoipumisajaksi lasketaan 9 kk, enkä vielä koskaan ole päässyt näin pitkälle!

Tähän mennessä on selvinnyt, etten toivu entiselleni ihan vain omin päin jumppailemalla. Edessä on tosi sitkeää, askel kerrallaan etenevää kuntoutusta.
Ensimmäisen kerran, kun tein tätä, purskahdin
nauruun. Aivot olivat varmat, että ei onnistu.
Ja sitten se onnistuikin! (Maassa oleva
on siis leikattu jalka, ja kyllä se vähän jännittyy.


Omin voimin kuntoutus on kuitenkin tuonut kävelyyn saman sujuvuuden, mikä siinä oli ennen syksyn leikkausta. Koroilla sujuu hyvin. Ratikkaan uskaltaa spurtata. Mutta kun kengät otetaan pois, ongelmat alkavat.

Kantaa ei edelleenkään saa ilman tukea ylös lattiasta, joten onnun ilman korkoja. Kannan nostaminen tuntuu aivan mahdottomalle. Johtuuko se sitten siitä, että yhteys aivoista akillekseen on kadonnut vai eikö akilles kuitenkaan ole fysiologisesti kunnossa - sitä nyt seurataan.

Toinen pettymys on, että vielä tässäkään kohtaa en saa vasempaan jalkaan samalla lihaspuristusta kuin terveeseen jalkaan. Jalka on kokonaisuutena aina pakarasta lähtien tervettä heikompi, ei oikein omassa hallussa.

Fysioterapeutti videokuvasi kävelyäni ja totesi samaa: koko jalan motoriikka on hieman hakusessa. Kävellessä on hirveä kiire pois vasemmalta jalalta, lantio antaa periksi ja oikea jalka hoitaa lähes koko työn. Seurauksia parin vuoden akilleskompensaatiosta!

Mielenkiintoista myös, että kaksi fysioterapeuttia on todennut jalassa merkittävän ulkokierron, joka saattaa rasittaa akillesta liikaa. Ortopedin mukaan sillä ei ole mitään väliä - "kaikenlaisilla jaloilla voi kävellä". Fysioterapeuttien mukaan se kannattaa ehdottamasti jumpata pois.

Arkibalettia.
Fysioterapiassa keskitytään nyt aluksi jalkaterän ja lantion stabilointiin. Tuttuja liikeitä varmasti monelle jalkavaivoista kärsineille: varpailla soitetaan pianoa varvas kerrallaan niin, että tuntuma pieniin lihaksiin ja jalkaterän ketteryys kasvaa. Lantiota stabiloidaan tutuilla jalanheilautuksilla eri suuntiin. Myös maastaveto yhdellä jalalla käy tähän.

Stabiloiva, mutta myös ponnistusta kehittävä liike on varpaille nousu kantapäät yhdessä. Siis eräänlainen plié. Tämän joudun tekemään edelleen tukea vasten, sillä jalka ei nosta edes 50% kehon painosta.

Ponnistusta ja siten pohjetta jumpataan astettain. Vaikka jumppa on vielä lempeää, pohje kramppailee helposti tästäkin rasituksesta. Lisäksi fysioterapeutti on manipuloinut pohjetta, sillä paitsi pohje, myös muut rakenteet jalassa ovat surkastuneet. Hän on myös sormin venyttänyt akillesta ja se kyllä auttaa, mutta koskee!

Lantion tasapainoitusta.
Punttitreenin lisäksi on ollut hirveä halu tehdä jotain hullua hikitreeniä pitkästä aikaa. Koska useat niistä sisältävät hyppyjä tai juoksua, spinningkin mielellään klossikenkien käyttöä, tämä on vaatinut hieman luovuutta. Löysin Sats Elixiasta Cardio club -tunnin, jonka voi tehdä myös crosstrainerilla. Aivan mahtava lyhyt, tiukka intervallitreeni. Lisäksi ainakin Citycenterin uudella salilla oli laite, jossa sai hyvin samanlaisen liikkeen kuin mäkiloikkatreenissä sauvojen kanssa. Suosittelen!

tiistai 26. tammikuuta 2016

Ruksi seinään

Salilla on palattu aika normikuvioihin
kyykkäämistä lukuun ottamatta.
Huomaa, että oma kiinnostus tätä akillespotemiseen on hiipunut - en ole pitkään aikaa kirjoittanut postausta!

Muutamaa päivää vajaa kolme kuukautta leikkauksesta. Kriittisiä päiviä, sillä juuri tässä kohtaa akilles edellisen leikkauksen jälkeen katkesi uudestaan. Kolme kuukautta onkin se yleisin uudelleenkatkeamishetki: alkaa luottaa jo jänteeseen, vaikka vetolujuus alkaa kehittyä vasta myöhemmin.

Toipuminen on sujunut totutusti. Salakavalasti, kauheasti ajattelematta kävely paranee. Vähitellen kommentit "vieläkö sä onnut" muuttuvat "kauheeta vauhtia sä meet" -huomautuksiin. Nilkka liikkuu hyvin, joten kotona voi kävellä klenkaten jopa ilman kenkiä.

Kävin myös viimeisessä lääkärin tarkastuksessa. Tämän jälkeen palataan asiaan vain, jos jalka ei toimi tai tulee takapakkia. Kaikki näytti hyvälle, mitä nyt varpaistani on tullut niin kylmänarat, että pitää kuulemma oikeasti huolehtia, etteivät ne pakkasilla palellu.

Yksi parhaita ostoksia: Niken vedenkestävät
kiilakorkolenkkarit - pelastaa sohjolla!
Moneen kertaan  myös lääkärini on harmitellut, ettei jalkaa leikattu heti silloin puolitoista vuotta sitten. Hoitosuositus on hänen mukaansa vähitellen muuttumassa etenkin, jos katkeama on alhaalla, kantaluun kohdalla. Kipsihoidolla tällaiset paranevat huonosti. Amerikassa akillesvammoja leikataan jo paljon enemmän, ja Suomessa ollaan palaamassa aktiivisempaan hoitoon. "Olet valitettava väliinputoaja tässä muutoksessa."

Pitkää mieltä ja kärsivällisyyttä, sitä vaaditaan, kuten kaikki akillespotilaat tietävät. Keväällä, eli puoli vuotta leikkauksen jälkeen pitäisi pystyä kävelemään normaalisti. Syksyllä eli 9 kuukautta - vuosi leikkauksesta voi alkaa juoksemaan ja hypätä - palata kaikkeen normaaliin urheiluun. Silloin oikeasti voi vasta luottaa jänteen pitävyyteen. Tämän suhteen olen ihan utelias: mitenköhän osaan käyttää pohjetta ja ponnistaa, kun en ole sitä pariin vuoteen tehnyt!

Päivä kerrallaan siis eteenpäin ajattelematta asiaa kovin paljon, murehtimatta turhaa. On selvää, että yhä edelleen takapakit ovat mahdollisia. "Kyllä mä ruksin seinään laitan, jos tämä tällä meni", lääkärini totesi. Sitä odotellessa!


tiistai 8. joulukuuta 2015

Kahdella jalalla kohti joulua

"Ortopediset" kengät
Yllättäen onkin vierähtänyt monta viikkoa ilman blogipäivitystä. Se kertoonee siitä, että kipsijakso meni tällä kertaa suhteellisen helposti. Ei erityisiä tapahtumia, kovasti vain pitkästymistä, kun suuri osa elämästä, esim. liikunta, oli tauolla. Muuten elelin aika paljon normielämää.

Kävin Töölön sairaalassa lääkärini tarkastuksessa viiden viikon kohdalla, ja hieman yllättäen sain jättää sekä kipsin että kepit pois. Tosin olin kyllä jo aiemmin alkanut jo kävellä kotosalla, mutta vain kipsillä ja vain muutaman metrin matkoja.




Nilkka on taas ihan ennallaan,
pohje noin 3cm kapeampi kuin toinen.

Lääkärini varmaan luotti jo toipumiskokemukseeni: pidän aina korkokenkiä, myös kotona, ja osaan (toivottavasti) varoa päkiäponnistusta kaikissa tilanteissa.

Toinen syy aikaiseen vapautukseen oli tämä kipsiajan liikkumattomuudesta tullut, jalkaterääni vaivaava hermosto - verenkierto-ongelma, joka on nyt taas pahentunut. Milloin varpaat ovat jääkylmät, milloin kuumottavat, ja väri vaihtelee sen mukaan. Vaikka jalkani eivät yleensä koskaan turpoa, nyt varpaita on alkanut vaivata sekin.

Parhaiten vaivaan auttaisi normaali liikkuminen - kävely, jossa pohjekin pääsisi mukaan - mutta se on vielä viikkojen, mahdollisesti kuukausien päässä.

akilles leikkaushaava
Ja haava parantunut oikein hyvin.
Pitää keksiä siis muuta. Tähän mennessä ainakin jotain apua on ollut lentosukista, lymfahieronnansta ja pohkeen putkirullauksesta. Toki myös varvasjumppa on tehokasta: se auttaa myös parantamaan tasapainoa muuten vähän huterassa jalassa.

Kävely on surkeaa tällä hetkellä. Auttaa, kun tiesi, että sitä se tulee olemaan. Jalka ei mene kropan alle 90 asteen kulmaan, vaan on pidettävä sivulla tai edessä, ellei kenkiä ole. Tuttua. Tänään on tämmöistä, muutaman viikon päästä kaikki on jo helpompaa.


gym
Odotettu salille paluu!
Palasin kuitenkin jo salille. Oli aika eri tunne hypätä kuntopyörän selkään viiden kuin yhdeksän viikon kipsiajan jälkeen! Nilkassa oli edelleen ihan hyvä pito, ja pyöräily sujui hyvin. Entistä enemmän kyseenalaistan noita pitkiä kipsijaksoja!

Crosstrainerin polkeminen sujuu myös hyvin, tosin käytän salilla nyt kiilakorkotennareita, jotka auttavat paljon.

Vanhasta repertuaarista on löytynyt muutamia, lähinnä verryttäviä jalkaliikkeitä: maastavetoa, glute bridgeä ja jalkalaitteita, jotka eivät paina nilkkaa tai käy pohkeeseen. Ja vain pieniä painoja.


kuntoutus
Jänteenkasvatusjuomaa: proteiini-
jauhetta, glutamiinia, glysiiniä,
MSM:ää, kollageenia ja "kirsikkana"
mucumaa antamaan potkua
dopamiinituotannolle :)
Näillä eväillä kohti joulua, toivottavasti edelleen ilman lunta ja liukkautta.

Uutena vuotena leikkauksesta tulee kahdeksan viikkoa, jolloin kaikki jänteen solut ovat oletettavasti uusiutuneet. Siis aivan uusi akilles vuodeksi 2016.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Purkasta puhallettu akilles

Kaksi viikkoa on vierähtänyt akillesjänteen korjausleikkauksesta. Olin taas onnekas: leikkaushaava parani hyvin. Olen lukenut, että jopa 30 % vastaavista akillesleikkaushaavoista tulehtuu. Tulehdusriski toki kasvaa uusintaleikkauksissa.

Kyynärsauvat
Työntekoa kipsi ei haittaa. Kun sen ja kepit laittaa
palaveripöydän alle kukaan ei muista - ei edes itse!
Tikit otettiin pois pari päivää sitten, ja samalle päivälle onnistuin saamaan ajan myös lääkärilleni Eero Hirvensalolle – yksityispuolelle, Terveystaloon. HUS:n prosessi köhi tälläkin kertaa: lääkärin ohjeen mukaan tarkastus piti olla 2 – 3 viikon kuluttua, HUS löysi ajan viiden viikon päähän. 

Kun soitin asiasta, tarjottiin tilalle erikoistuvan ortopedin vastaanottoa. Kiitos ei, en usko, että tässä kohtaa ”syö kanaa” –tyyppiset ohjeet antavat enää paljon lisäarvoa hoidolle.

Sivuhuomautuksena muuten, että julkisen sairaanhoidon käynti maksaa noin 30€ ja yksityinen Kela-korvauksella 70€. 40€ ei mielestäni ole ihan mahdoton raha siitä, että saa lääkärin asiantuntemuksen käyttöönsä silloin, kun sitä tarvitsee. Toki näin joustava mahdollisuus on etenkin tässä pääkaupunkiseudulla.



No sitten jänne ja sen hoito. Voidaan todeta, että Haglundin kantapään mekaaninen rasitus yhdistettynä muutaman kortisonipiikin haurastavaan vaikutukseen tekee aika surkeaa jälkeä akillesjänteelle. Jänne oli revennyt tammikuussa eri kohdalta kuin aiemmin. Vuosi sitten leikattu kohta oli kunnossa. Akilles oli myös jotenkuten kiinni kantaluussa, mutta löysällä purkkamaisella kudoksella. Missä kohtaa tämä purkka sinne oli kehittynyt, on hieman epäselvää.

Ei niin glamöröösejä hetkiä....
Roskien vientiä vitoskerroksesta
alas kepeillä.
Lääkäri oli siis leikannut purkan pois, materiaalia ainakin oli, ja yhdistänyt päät yhteen. Vahvistukseksi leikattiin pohkeen alaosasta ja akilleen yläosasta suikale, joka on läppänä ommeltu heikomman osan päälle vahvikkeeksi. Läppäosuus tuntuukin tällä hetkellä melkein kipeimmälle kohdalle leikkausalueella.

Nilkka on kipsattu tällä hetkellä lähes 90 asteen kulmaa, mikä on kyllä miellyttävän tuntuista, mutta jatkon kannalta hieman huolestuttavaa. Jänteen pitäisi parantuessaan olla lyhyenä, jotta siihen syntyy myöhemmin tarpeellinen jännitys. Ainakaan se ei ole nyt niin kireä kuin aiemmin, toivottavasti siitä ei tule löysää jatkossa.

Kaikkein ikävintä tässä akillesvammassa on epävarmuus, johon pitää taas tottua. ”Ei sitä taas tiedä, milloin siihen voisi luottaa”, lääkäri tokaisi. Hohhoijaa. No, kepeillä pitää mennä vielä kolme viikkoa, seuraavaan vastaanottoaikaan saakka.

Tai kun kaikki tarttuu kiinni kipsin
tarranauhoihin!
Yhden myönnytyksen sain: saan seisoa kahdella jalalla, kunhan jalka ei mene 90 asteen kulmaan. Pitää askarrella jotain koroketta tai pitää jalkaa edessä – siis seisoa kuin Napoleon… Seisominen, kuten myös varvasjumppa on tarpeen, sillä hermosto-oireeni on tullut takaisin. Varpaat ja jalkaterä tahtovat mennä punakoiksi tai jopa sinisiksi. 

Ilmeisesti reaktio johtuu siitä, että aivot eivät saa viestiä painon tunteesta kipeässä jalassa ja tulkitsee jalan ”poistuneen porukoista”. Sinällään normaali reaktio, jonka voimakkuus vaihtelee – minulla se on melko voimakas. Nyt on tärkeää jumppailla, olla ilman kipsiä mahdollisuuksien mukaan, seisoa eikä siitä aiemmin tekemästäni bodyscan-meditaatiostakaan varmaan haittaa ole.


Muuten kipsiaika on tuntunut tällä kertaa helpommalle, koska tilanteeseen on voinut varautua ja kaikki on niin tuttua. Olen yrittänyt elää mahdollisimman normaalia elämää, missä auttaa hyvä kunto: kepeillä kulkeminen sujuu hyvin ja yläkropan kestävyys siinä kasvaa koko ajan. Kaunis syksy on jatkunut ihanasti vielä marraskuun puolelle. Itsekkäästi toivon, että lumet kiertävät Helsingin vielä pitkään.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Korjausleikkaus

Jalka on nyt leikattu toisen kerran, ja menossa on neljäs toipumispäivä. Olo on iloinen ja pirteä, eikä kipukaan vaivaa kovin paljon, kun jalkaa pitää ylhäällä. Kepeillä kävely tulee niin selkärangasta, että sekään ei juuri nyt ota kovin paljon päähän - kovin tuttua tästä on tullut!

kipsi
Hauskaa: pinkki oli valittu kipsiväriksi, kun itse vielä nukuin.
Jalassa on pieni, sievä avattava lasikuitukipsi ja noin 15-senttinen leikkaushaava. Ja vain yksi haava. Akilles korjattiin kuitenkin nilkasta löytyneistä materiaaleista, eikä lisävahviketta tarvinnut ottaa polvitaipeesta, kuten ennakkoon oli harkittu.

Jänne on ommeltu kiinni ja katkeamakohta vahvistettu platariksesta otetulla suikaleella tai läpällä nk. Lindholmin metodilla. Olen itse jaksanut paneutua eri tekniikoihin jonkin verran, mm. tässä artikkelissa niitä on selitetty tarkemmin ja hyvillä kuvilla.

Leikkauskertomuksen mukaan jännerakenne nilkassa on ollut "yllättävän hyvä", ja myös katkennut akilles "verraten vahva". Näin ollen materiaalit kelpasivat myös korjaukseen. Mikä kiitos näiden kuukausien kuntoutuksesta! Niistä lukemattomista päivittäisistä ajatuksista "jännitä sitä nilkkaa" ja "yritä nyt ponnistaa sillä". Oma tuntuma oli ennen leikkausta, että nilkka on vahva, ja tunne sai vahvistuksen.

Eri leikkaustekniikoita vertailevia tutkimustuloksia lukiessa on selvinnyt, että tällaisen "hoitamattoman" akillesjännevamman operointi onnistuneesti on todella haastavaa. Jänteet ja nilkan lihakset rappeutuvat käyttämättöminä ja arpikudos haittaa jäntevyyden palauttamista. Näillä läppäleikkauksilla on saatu melko hyviä korjaustuloksia, mutta  lääkärini on potilaskertomuksessakin todennut, että leikkauksellakaan ponnistusvoimaa ei välttämättä saada enää kovin paljon paremmaksi.

Sairaala-selfie. Testissä uusi leikkaushaalari,
jossa säilyy lämpimänä koko leikkauksen.
Vetoketjujen avulla paljastetaan
vain leikattava alue.
Leikkauspäivä oli kummallinen kokemus: pudotus normaalista kävelevästä itsestä pahoinvoivaksi lakananvalkeaksi rullatuolissa kuskattavaksi on nopea. Töölön sairaalan ortopedinen osasto oli ruuhkainen, mutta hoito hyvää ja ammattitaitoista.

Eniten sairaalakokemuksessa lämmitti, että olin paitsi potilas myös aktiivinen kuntoutuja heti alusta asti. Lääkärinikin sanoin: "tämä on sinulle niin tuttua". Fysioterapeutin kanssa jumppailtiin jalkaa ja myös nilkkaa heti leikkausta seuraavana päivänä. Nilkkaa saa nyt liikutella heti kiristyksen rajoissa. Nilkka ei ole myöskään ihan niin ojennettu kuin aiemmilla kerroilla.

Kipsi on mukavan kevyt ja ilman sitä voi olla suuren osan päivästä, aina paikallaan olessa. Tämä on tärkeää, sillä jalkani ei enää kestä kipsin puristusta ja väri- ja lämpötilaoireilut palaavat herkästi. Jalka on nyt niin tottunut vapauteensa, että yöllä kipsiä on pidettävä - muuten tulee juostua unissa liian kovaa.

ruptured achilles
Näin hurja se on!
Kantapää vasemmalla.
Nukutus ei mennyt tällä kertaa ihan niin hyvin kuin viimeksi. Olin jälkeenpäin pahoinvoiva ja todella väsynyt. Seuraavana päivänä olo kuitenkin oli jo ihan hyvä. Kävin kepeillä kokeilemassa sairaalan portaitakin, mutta hoitajan ehdotuksesta kotimatka sujui ambulanssilla, jonka ystävälliset miehet myös kantoivat minut kotiin viidenteen kerrokseen. Varmuuden vuoksi. Erikoinen kokemus!

Näiden päivien jännitys on ollut haavan kunto. Uusintaleikkauksessa on erityisesti kasvanut tulehdusriski, vaikka kroppa onkin pumpattu täyteen antibioottia leikkauksesta. Kerran, pari päivässä otan siteen auki ja tarkastan haavan. Samalla haava saa ilmaa. Varovaisesti alan uskoa, että pahin vaara on ohi ja haava näyttäisi paranevan.

Nyt hieman jumpaten, haavaa seuraten ja raajapainovarauksella kulkien puolitoista viikkoa, jonka jälkeen tikit saa pois. Lääkärin vastaanotto on myös noin kahden viikon päästä. Hyvällä mielellä niitä kohden!


maanantai 19. lokakuuta 2015

Leikkaukseen valmistautumista

"I'll have my breakfast in bed."
On vajaa kaksi viikkoa aikaa leikkaukseen. Olin tänään Töölön sairaalassa ennakkovastaanottolla, jossa käydään läpi leikkauksen eteneminen ja ennakkovalmistelut. Tässä tapauksessa kyse oli tapaamisesta osaston hoitajan kanssa, mutta  tarvittaessa tavataan myös leikkaava ja anestesialääkäri.

Matkan varrella olen pettynyt julkiseen sairaanhoitoon useamman kerran, joten tämä käynti todella ylitti kaikki odotukseni. Olipa ystävällistä, asiantuntevaa ja rauhoittavaa!

Vuoden takaiseen verrattuna tämä leikkaus on suunniteltu aivan eri tasolla kuin "traumapuolella". Kuvaavaa on, että sain kotiin jopa kaavakkeen, johon täyttää aamiais- ja muut ruokatoiveet osastolle (ei nyt ihan hotelliaamiaisluokkaa toki:)).

Tänään otettiin ensin verikoe, jossa kaikki oli ok, vaikka New Yorkin reissulta tarttunut pienoinen flunssa näkyikin hieman kohollaan olleina leukosyytteinä. Minkäänlaista flunssaa, vatsatautia tai muuta sairautta ei saisi tulla nyt ennen leikkausta.

Absurdia ajella vastaanotolle pyörällä....
Hoitajan kanssa käytiin tarkasti läpi allergiat sekä käytössä olevat lääkkeet ja luontaistuotteet. Olen valmiiksi lisännyt sinkin, D- ja C-vitamiinin annostusta sekä erilaisten amonihappojen annosta - auttakoon tai ei, ei niistä haittaakaan ole! Sen sijaan kalaöljyn olen jo jättänyt pois. Sillähän on veren hyytymistä heikentävä vaikutus, ja sen käyttö pitäisi lopettaa hyvissä ajoin ennen leikkausta.

Leikkauksen pitäisi kestää noin pari tuntia. Olen koko ajan ollut orientoinut nukutukseen, mutta nyt pöydällä oli myös spinaalipuudutuksen mahdollisuus. Koska nukutus meni viimeksi ihan hyvin, se tuntui nytkin paremmalle vaihtoehdolle.

Koska leikkaus meni viimeksi niin vauhdilla, en oikein tiennyt, mitä kaikkea salissa tapahtui. Nyt selvisi sekin, että leikattava todella intuboidaan, eli keuhkoihin laitetaan se lääkärisarjoista tuttu letku. Pienenä kuriositeettina hoitaja kertoi myös, että potilas herätetään kyllä jo leikkaussalissa, mutta juuri kukaan ei tätä muista, koska nukutusaineissa on niin paljon muistinmenetystä aiheuttavia aineita. En todellaan muista heränneeni kuin vasta heräämössä!

...mutta mikä syyssää!
Olin helpottunut kuullessani, että mitä luultavimmin siirrepala otetaan polvitaipeesta, ja sinne tuleva viilto on hyvin pieni. Jänne poimitaan virkkuukoukun tapaisella välineellä. Olin jo valmistautunut näkyvään arpeen polven tai reiden sisäsyrjään. Kuulin nyt myös, että siirteen voisi saada siirrepankista.

Turhamainen minä oli myös iloinen, koska geelilakkauksia ei tarvitse ottaa pois leikkaukseen. Julkisella puolella tavalliset kynsilakat pitää vielä poistaa, yksityisellä puolella ei kuulemma niitäkään. "Me ollaan vielä niin vanhanaikaisia", ystävällinen hoitaja totesi. Hoitaja tarkasti jalan ihon, josta on syytä pitää erityisen hyvää huolta ennen leikkausta. Myös säärikarvojen poistoa pitäisi välttää, ettei ihoon tule turhia viiltoja.


Viimeisen parin viikon ohjelma: paljon ulkoilua ja treeniä!
Nyt edessä oleva rupeama alkaa tuntua todelliselle niin koomista kuin olikin, että menin vastaanotolle pyörällä! Sentään leikkaukseen en ajatellut pyöräillä. Vaikka leikkaus ja toipuminen taas hieman pelottavat, ennakkokäynnin jälkeen on varmempi olo: olen hyvissä käsissä.